Tekoälyn tuottavuuslupauksessa on yksi kysymys, jota työpaikoilla ei vielä kovin mielellään käsitellä. Mitä tapahtuu sille ajalle, jota työn tekemiseen ei enää tarvita?
Ajatellaan asiantuntijaa, jonka työpäivästä on aiemmin kulunut kolme tuntia raportointiin, tiedon etsimiseen ja erilaisten dokumenttien kokoamiseen. Tekoälyn avulla sama kokonaisuus valmistuu tunnissa, jolloin työpäivästä vapautuu kaksi tuntia johonkin muuhun. Johtoryhmässä asia näyttäytyy hienona tehokkuusparannuksena. Työntekijän näkökulmasta kysymys voi kuitenkin olla huomattavasti monimutkaisempi.
Jos vapautunut aika täytetään välittömästi uusilla suoritteilla, työn määrä saattaa vain kasvaa. Ihminen tekee entistä enemmän asioita entistä nopeammin, vaikka hänen kokemuksensa työn mielekkyydestä ei välttämättä parane lainkaan. Jos taas tehokkuuden kasvu näkyy pelkästään henkilöstön vähentämisenä, organisaatiossa opitaan nopeasti suhtautumaan uuden teknologian hyödyntämiseen varovaisesti. Miksi työntekijä innostuisi automatisoimaan omaa työtään, jos hän epäilee samalla automatisoivansa itsensä tarpeettomaksi?
Tähän liittyy mielestäni yksi tekoälyn aikakauden merkittävimmistä johtamishaasteista. Olemme tottuneet mittaamaan työtä käytetyn ajan, tehtyjen suoritteiden ja saavutettujen tulosten kautta. Nyt näiden välinen suhde alkaa muuttua, eikä vanha tapa arvioida tuottavuutta välttämättä enää kerro koko totuutta. Jos ihminen saa saman lopputuloksen aikaan puolessa ajassa, onko hän tehnyt puolet vähemmän töitä vai onnistunut työssään kaksinkertaisen hyvin?
Olennaista olisi miettiä, mitä ihmiseltä oikeastaan halutaan sen jälkeen, kun osa hänen nykyisestä työstään voidaan automatisoida. Voisiko hän käyttää enemmän aikaa asiakkaiden ymmärtämiseen, uusien ratkaisujen kehittämiseen tai oman osaamisensa kasvattamiseen? Voisiko työ muuttua mielekkäämmäksi, kun mekaaninen käsittely vähenee ja harkintaa vaativille tehtäville jää enemmän tilaa? Näistä mahdollisuuksista puhutaan paljon, mutta niiden toteutuminen vaatii tietoisia päätöksiä.
Myös työntekijöiden ja työnantajien väliset odotukset tulevat väistämättä muuttumaan. Jos yritys saa tekoälyn avulla merkittävää lisäarvoa, on perusteltua keskustella siitä, miten hyöty näkyy työn organisoinnissa, osaamisen kehittämisessä ja palkitsemisessa. Tämä on vaikeampi keskustelu kuin uusien ohjelmistolisenssien hankkiminen, mutta luultavasti huomattavasti tärkeämpi organisaation pitkän aikavälin onnistumiselle.
Minusta kaikkein huolestuttavin vaihtoehto olisi sellainen, jossa tekoäly nopeuttaa työtä valtavasti mutta ihmisten arki muuttuu entistä kiireisemmäksi ja merkityksettömämmäksi. Silloin olemme käyttäneet hämmästyttävän kehittynyttä teknologiaa lähinnä siihen, että saamme puristettua samoista ihmisistä lisää suoritteita.
Tekoälyn vapauttama aika ei ole automaattisesti kenenkään voitto. Sen arvo riippuu siitä, mitä päätämme tehdä ajalla, jonka se meille antaa.