Palvelut

Puheenvuorot

Ei ole niin pientä tai niin suurta tilaisuutta, mihin inspiroiva puhuja ei toisi lisäarvoa. Tapahtuman herättämien ajatusten ja hyvän fiiliksen avulla ihmiset muistavat tilaisuuden ja sitä kautta myös sen sanoman. Tarinat ovat modernin ajan tiedonsiirtovälineitä, joissa sanoman ja opetuksen lisäksi siirtyy useasti myös tunne – se jää nimittäin helposti pelkiltä powerpoint -kalvoilta välittymättä. Kun tarinan opetus ja sanoma toimitetaan inspiroivan kehyskertomuksen kautta, saadaan kuulijat innostumaan ja sitä kautta toimimaan!

Yrityskohtaiset valmennukset

Yrityskohtaisissa valmennuspäivissä kokoonnutaan inspiroivassa ympäristössä laatimaan konkreettisia suunnitelmia yrityskasvun tekemiseksi Kasvumarkkinoinnin keinoin. Yrityskohtaisia valmennuspäiviä voidaan järjestää yhden päivän kokonaisuuksina tai pidempinä prosesseina.

Fasilitointi

Synnytän keskustelua, moderoin, fasilitoin ja toimin juontajana erilaisissa tilaisuuksissa. Paras lopputulos syntyy silloin, kun jo suunnitteluvaiheessa istahdetaan yhteisen pöydän ääreen ja käydään läpi yhdessä, millaisesta tilaisuudesta on kyse.

Tuppaavat tykkäämään:

”Huikeaa ja kiitos konsultoinnista. Täälläkin heräsi meidän tiimissä innostus tekemiseen eikä tarvitse enää minun yksin ravistella. Palaute oli, että nyt jäi hyvä fiilis. Keskustelimme myös, että toivetta olisi jatkopaketista eli esim osaajajatkovalmennus ja yritysten yhteiset aivoriihet.”

  • Markkinointivirittämön asiakas 2018

”Ammattilainen osaa kaivaa oikeat asiat esille, herättää luottamusta/keskustelua ja löytää ratkaisuvaihtoehtoja haasteisiin. Tilannekatsaus oli selkeä ja seuraavat askelmerkit ovat nyt odottamassa ensi viikkoa. Olimme myös todella tyytyväisiä iltapäivään.”

  • Markkinointivirittämön asiakas 2018

”Konkreettinen ja ymmärrettävä valmennus, josta käytäntöön menee about kaikki. Niin ja vielä hauskakin”. 

  • Yritysworkshop

”Energiasiirtobusineksen ykkösmies”

  • Jyväskylän Yritystehdas luova myyntiworkshop

Teemu veti jälleen kerran suomalaiseen tapaan epänormaalisti, että voin sanoa oppineeni enemmän kuin mitä tulin oppimaan

  • Satakunnan Kasvupolun mylläripalaute

Olen ollut hyvin otettu siitä tavasta, jolla meitä luotsaat eteenpäin markkinoinnin johtaminen –koulutuksessa. Olet onnistunut tekemään minuun kummallisen aktivoivan ja positiivisen vaikutuksen.” 

  • Yrittäjä Markkinoinnin johtaminen -koulutuksesta

Pimeyden voimilta suojautuminen alkaa olla nyt iskussa! Kiitos tästä @teemukankainen ”

  • Luennolta twitteriin heitettyä

Kiitos erittäin hyvästä koulutuksesta. Minua ainakin luotsasi hirmu paljon eteenpäin. Selkeytti ajatuksia ja antoi hyviä ja käytännönläheisiä työkaluja

  • Osallistuja myynti- ja markkinointivalmennukseen.

Kysy lisää ja sovitaan tapaaminen: 

© 2019 - sivuston kuvat Merja Forsman, Jussi Judin & Laura Moilanen