Teemu?

Vajaan 20 vuoden aikana maailma eritoten markkinoinnin sellainen on muuttunut hurjasti. Siinä missä ennen riitti tymäkän lupauksen virittäminen on sen painoarvo vuosien saatossa aavistuksen pienentynyt kun lupausten lunastaminen on taas nostanut hurjasti päätään. Markkinointi ei ole siis pelkästään sitä, kuinka asiakkaita saadaan vaan ennen kaikkea se on sitä, kuinka heidän pidetään.

Oma intohimoni ja ikuinen tavoitteeni on saada ihmiset ajattelemaan omia unelmiaan ja sitä kautta saada heidät toteuttamaan niitä. Suurin palkkio tulee siitä, kun joku inspiroituu, alkaa tekemään ja saa oman itsensä kautta myös muut liikkeelle.

Olen matkani varrella valmentanut satoja yrityksiä ja tiimejä huippuarvioin ja vaikuttavin tuloksin. Kiitoksia satelee omaperäisestä näkökulmasta, ylitsevuotavaisesta energiasta sekä huumorista, joka on yksi keskeisimpiä työkaluja joka tilanteessa.

Puhetilaisuuksien lisäksi 20 vuoden markkinointikokemuksella olen ollut mukana sadoissa myynnin ja markkinoinnin projekteissa, aina strategisesta suunnittelusta, käytännön toteutukseen.

 

Katso tästä tarjoamani palvelut.

-Teemu

© 2019 - sivuston kuvat Merja Forsman, Jussi Judin & Laura Moilanen